Draamaa: ääniharjoituksia

Äänimaisema

Äänimaiseman luominen: Oppilaat istuvat piirissä silmät kiinni. Opettajan antamasta merkistä kaikki alkavat tuottaa tilanteeseen sopivaa ääntä. Apuna saa käyttää omaa ääntään, kehoaan tai esimerkiksi annettuja soittimia. (Idea Leena Ylimäen Draamapurkin verkkokurssilta) 

Olen toteuttanut kyseisen harjoituksen siten, että olen jakanut oppilaat kolmeen ryhmään ja jokainen ryhmä on tuottanut äänimaiseman omaan tarinaansa. Muut ryhmät ovat kuunnelleet tarinaa ja äänimaisemaa silmät suljettuina. Kiitos mahtavien opiskelukavereideni olen käyttänyt harjoituksessa kolmea heidän keksimäänsä tarinaa. Olen tehnyt joitakin muutoksia alkuperäisiin tarinoihin.

Jännitys

Kävelen hiljaa ja pienin askelin metsäpolkua pitkin pimenevässä illassa. Vain pöllön kaukainen huhuilu ja jalkojeni alla raksahtelevat oksat luovat ääntä muuten hiljaiseen metsään. Koska minua hiukan pelottaa, alan hyräillä itsekseni hiljaisella äänellä. Samalla minusta tuntuu kuin joku seuraisi minua. Kuulen välillä vaimeita tömähdyksiä, kolahduksia ja risahduksia, ehkä jopa pieniä naurahduksen ääniä.

Otan pitempiä askelia, ja minusta tuntuu, ettei polku pääty koskaan. Pöllön huhuilu kaikkoaa, ja jostakin kuuluu suden yksinäistä ulvontaa. Tömähdykset, kolahdukset, risahdukset sekä kikatus takanani kovenevat ja kovenevat. Päätän juosta niin nopeasti kuin jaloistani pääsen. Jalkani takertuvat isoon oksaan ja kaadun. Kuuluu äänekäs tömähdys. Kohotan katseeni maasta ja näen, kuinka edessäni seisoo kaksi karvaista peikkoa. Ne hihittelevät keskenään, mutteivät sano sanaakaan. Suljen silmäni ja toivon, etteivät ne tee minulle mitään.

En tunne enää peikkojen läsnäoloa enkä niiden ivallista kikatusta. Kuulen ainoastaan tuulen ulvonnan ja kiihtyneen hengitykseni äänen. Avaan silmäni ja kömmin ylös maasta. Peikot ovat kaikeksi onneksi kadonneet. Käännyn ympäri ja juoksen hetkeäkään epäröimättä samaa reittiä takaisin kotiin. Pelkästään vinkuva tuuli ja metsän eläinten vaimeat äänet kantautuvat korviini.

Romanttinen

Hyppelen pitkin metsäpolkua pimenevässä illassa. Ainoastaan pikkulintujen iloinen visertely ja suhisevat heinät allani luovat ääntä muuten hiljaiseen metsään. Alan hyräillä hennolla äänelläni, koska minulla on hieman yksinäinen olo. Samalla minusta tuntuu kuin joku seuraisi minua. Kuulen välillä vaimeita tömähdyksiä, kolahduksia ja suhahduksia, ehkä jopa pieniä huokauksen ääniä.

Hyppelehdin yhä pitemmillä loikilla eteenpäin. Metsäpolku ei tunnu päättyvän mihinkään. Pikkulintujen viserrys kaikkoaa vähitellen, ja tilalle tulevat jänisten rummutukset. Myös tömähdysten, kolahdusten ja heinien äänet voimistuvat. 

Päätän hypellä yhä nopeammin ja aina vain suuremmilla loikilla. Jalkani takertuu paksuun oksaan ja kaadun. Kuuluu äänekäs tömähdys. Kohotan katseeni maasta ja näen edessäni komean peikon. Se katsoo minua rakastuneesti huokaillen, muttei sano sanaakaan. Suljen silmäni ja mietin, näenkö unta.

Tunnen, kuinka peikko antaa kevyen suudelman poskelleni. Kun avaan silmäni, peikko on poissa. Kuulen vain lempeän tuulen äänen ja suhisevan heinikon. Nousen maasta, mutten näe peikkoa enää missään. Hiukan pettyneenä käännyn ympäri ja kävelen mietteliäänä samaa reittiä takaisin kotiin. Ainoastaan tuuli ja rakastuneilta kuulostavien pikkulintujen äänet kantautuvat korviini.

Komedia

Hyppelen innokkaasti metsäpolkua pitkin pimenevässä illassa. Pelkästään lintujen kaukaa kuuluva viserrys ja rahisevat kivet allani luovat ääniä metsään, jonka hiljaisuus on takiani rikkoutumassa. 

Karkottaakseni tylsistymisen tunteeni alan tehdä hassulta kuulostavia ääniä, joille naureskelen itsekin. Kuulen silloin tällöin vaimeita tömähdyksiä, risahduksia ja rasahduksia, ehkä jopa pieniä tirskahtelun ja naurahduksen ääniä.

Hyppelen yhä nopeammin, ja minusta tuntuu, että metsäpolku on päättymätön. Lintujen viserrys kaikkoaa, mutta tilalle tulee hassunkuuloista pulinaa. Myös takaani kuuluvat tömähdykset, risahdukset ja rasahdukset sekä tirskahtelun ja naurahduksen äänet kantautuvat korviini yhä voimakkaampina.

Hypähtelen niin korkeita loikkia kuin suinkin pystyn. Loikistani kuuluu kovia tömähdyksiä. Yhtäkkiä jalkani tarttuu kannon koloon, ja kaadun. Menen aivan mukkelis makkelis, ja minua naurattaa kovasti kaatumiseni. Nauruni lakkaa hetkeksi, kun näen edessäni karvaisen peikon. Peikko röhähtää nauramaan ja tekee välillä hassuja pulinaääniä, joita olin jo aikaisemmin kuullut. Minua naurattaa niin, että kieriskelen maassa maha kippurassa. 

Kun saan nauruni lakkaamaan, en näe peikkoa enää missään. En kuule edes sen kikatusta tai pulinaa. Kuulen ainoastaan puiden lehtien havinan. Nousen maasta ja puistelen hiekat polvistani. Koska peikkoa ei näy missään, käännyn ympäri ja hyppelen samaa reittiä pitkin takaisin kotiin. Ainoastaan lintujen viserrys ja päästämäni hassut äänet kaikuvat metsässä.

Äänipallo

Oppilaat laittavat piirissä istuessaan liikkeelle äänipallon, joka on oikea tai kuvitteellinen esine. Ainoastaan äänipallon saanut oppilas voi pitää etukäteen sovittua ääntä. Tietyn äänen sijaan oppilas voi sanoa yhden sanan ennalta valittuun aihepiiriin liittyen (esimerkiksi eläinsanan tai tunteen). Kuvitteellisen pallon tilanteessa harjoituksen aloittaja näyttää käsillään, millainen pallo on ja miten sitä tulee käsitellä (esimerkiksi pieni, suuri, kevyt, painava, pomppiva). Kun pallo on kiertänyt kaikilla oppilailla, vaihdetaan ääntä/sanojen aihepiiriä. (Idea Leena Ylimäen Draamapurkin verkkokurssilta)

Kuoro

Oppilaat seisovat kuoroasetelmassa, ja kapellimestari antaa merkin aina niille, joiden hän toivoo olevan äänessä. Etukäteen on sovittu, minkälaista ääntä tai mitä sanaa kuorolaiset toistavat merkin saatuaan. Kapellimestarin tehtävänä on näyttää myös äänen voimakkuus ja kesto. Voidaan sopia, että ainoastaan pieni osa kuorosta pitää samaa ääntä keskenään tai sanoo tiettyä sanaa, jolloin ääniskaalasta tulee entistä monipuolisempi. (Idea Leena Ylimäen Draamapurkin verkkokurssilta)

Äänenkäyttö

Oppilaat harjoittelevat esimerkiksi äänenpainoja ja tauon paikkoja puheessa vuoropuhelun avulla. Samalla näyttäytyy myös ilmeikkään lukemisen merkitys. Vuoropuhelun voi toteuttaa vaihtoehtoisesti ilman sanoja esimerkiksi äännähdyksillä (muun muassa huokailemalla, päristelemällä) tai eleillä ja ilmeillä. Lisäksi sen voi toteuttaa suu kiinni mumisemalla tai liikuttelemalla huulia ilman ääntä. Näissä tapauksissa pari yrittää arvata, mitä toinen sanoo. (Idea Leena Ylimäen Draamapurkin verkkokurssilta)