KEHONKÄYTTÖHARJOITUKSIA
Kaikki alta löytyvät ideat ovat peräisin Leena Ylimäen Draamapurkin verkkokurssilta. Ainoastaan pantomiimin esittämisvaihtoehdot olen kerännyt eri lähteistä.
Liikkuminen

Oppilaat liikkuvat tilassa eri tavoin, kuten pieninä, suurina, iloisina,
surullisina, hitaasti, nopeasti, eri tavoin hyppien tai vain tietyt kehonosat
saavat lattiaa koskettaen. Harjoitus sopii hyvin lämmittelytehtäväksi tai
pieneksi draamavälipalaksi. Lisäksi voidaan kokeilla ja pohtia, miltä näyttää
ja tuntuu liikkua eri tunnetiloissa.
Patsaat
Toinen parin jäsenistä (tai 1-2 henkilöä pienestä ryhmästä) toimii taiteilijana toisen ollessa muovailuvahaa. Taiteilija muotoilee muovailuvahasta haluamansa kokonaisuuden, esimerkiksi patsaan, eläimen tai puun. Ryhmän tapauksessa taiteilija saa valita, tekeekö hän useammasta henkilöstä yhden patsaan/eläimen/puun vai jokaisesta oman patsaansa/eläimensä/puunsa, jotka kuitenkin liittyvät toisiinsa muodostaen kokonaisuuden. Muovailuvahan tulee jäädä taiteilijan muotoilemaan asentoon. Kun taideteos on valmis, taiteilijat voivat käydä katsomassa muiden taiteilijoiden aikaansaannoksia.
Olen toteuttanut kyseisen harjoituksen luokassani siten, että jokainen oppilas on itse asettunut patsaaksi antamani ohjeen mukaisesti. Patsaat ovat esittäneet esimerkiksi oopperalaulajia, taidemaalareita, viulisteja ja hiihtäjiä. Lopuksi oppilaat ovat saaneet ehdottaa, mitä patsaat voisivat esittää.
Pantomiimi
Oppilaat tekevät erilaisia pantomiimeja, joissa esitetään ilman ääntä jotakin asiaa, esinettä, toimintaa tai vaikka ammattia muiden yrittäessä arvata, mistä on kyse. Esitettävinä asioina voivat olla esimerkiksi laulaa, soittaa pianoa, soittaa viulua, soittaa rumpuja, juosta, pelata jalkapalloa, tanssia balettia, ratsastaa, hypätä narua, hypätä ruutua, soutaa, lentää, ajaa autolla, lukea kirjaa, kirjoittaa, piirtää, maalata, soittaa puhelimella, kammata hiuksia, leikata saksilla, tiskata, aivastaa, nauraa, itkeä.
Mielikuvituskone
Oppilaat muodostavat liikkuvan koneen joko pienissä ryhmissä tai luokkana. Jokainen on osa konetta tekemällä jotain liikettä. Koneeseen voi yhdistää myös äänen. Mitä kone valmistaa tai tekee? Miten kone laitetaan päälle? Mitä tapahtuu, jos kone menee epäkuntoon? Miten toimisi esimerkiksi ystävyyskone?
Muodot
Oppilaat muodostavat omalla kehollaan esimerkiksi muotoja, kirjaimia ja numeroita. Millaisia muotoja, kirjaimia ja numeroita voi muodostaa, jos ne tehdään ryhmänä? Mitä muotoja on ympärillämme? Miten ihminen (yksin tai toisten kanssa) voisi muodostaa saman muodon kuin mikä on esimerkiksi huonekalussa, lelussa, kasvissa tai kankaan kuvioinnissa?

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti